Home » Yleinen » Sairauslomapäivä noin 350 euroa

Sairauslomapäivä noin 350 euroa

350 e

Useat tilastot paljastavat, että vuonna 2012 selkävaivat aiheuttivat yli 330 000 sairauslomapäivää, jotka maksoivat yrityksille ja yhteiskunnalle lähes 120 miljoonaa euroa. Koko yhteiskunnan tasolla kustannukset nousevat vähintään 600 miljoonaan euroon. Pelkästään työterveyslääkäreiden hoitoon hakeutuu selkävaivojen vuoksi vuosittain lähes 200.000 henkilöä. Viime vuonna nämä potilaat joutuivat olemaan sairauslomalla yli puoli miljoonaa päivää. Yhden sairauslomapäivän laskennallinen hinta on keskimäärin 350 euroa. Luvuissa eivät näy työntekijän omalla ilmoituksella tapahtuvat poissaolot, joiden yksi yleisimmistä syistä on selkäkipu, eikä esimerkiksi terveyskeskuksesta tai erikoissairaanhoidossa kirjoitetut sairauslomapäivät.

Lähes 600 miljoonan euron vuosittainen lasku selkävaivoista

Yli 80 prosenttia suomalaisista kärsii elämänsä jossain vaiheissa selkäkivuista ja selkäsairaudet ovat suurin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä Suomessa.

Suurimmat kustannukset syntyvät pitkittyneistä selkäkiputapauksista. Työpaikan, työntekijän ja työterveyshuollon tiivis yhteistyö on välttämätöntä, jotta sairaslomakierre saadaan katkaistua ja työntekijä terveeksi. Usein syy selkäkipujen pitkittymiseen on se, että potilas reagoi luonnostaan kipuihin parantumista haittaavalla tavalla. Kun selkään sattuu, ihmisen luonnollinen reaktio on välttää kipua. Ihminen vähentää liikkumista ja pahimmassa tapauksessa jää sängyn pohjalle lepäämään. Selkäkipujen takana on useimmiten se, että nykyään tehdään istumatyötä, johon ihmisen selkää ei ole suunniteltu. Yllättäen myös tupakointi aiheuttaa välilevyjen kuivumista, ja on pahojen kroonisten selkäkipujen taustalla.

Siksi onkin tärkeää välttää ylipainoa, harrastaa liikuntaa, harjoittaa syviä vatsa- ja selkälihaksia ja huolehtia työergonomiasta ja seisoa mahdollisimman paljon työpäivän aikana.

Katso video ja opi ymmärtämään, kuinka tärkeää on myös liikkua työaikana. Gymba tarjoaa siihen loistavan mahdollisuuden.

Liikkumattomuuden hinta.

Harri Helajärvi, LL vt. erikoislääkäri Paavo Nurmi keskus, Turku